sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Viides viikko

Olin tällä viikolla ti-to töissä.

Koko viikkona ei tullut juurikaan mitään purettavaa joten oli hieman tylsempää kun ei ollut oikein tekemistä ja koska meitä oli kolme töissä niin ei riittänyt hirveästi hommaa, mutta ei se haitannut.
Palvelin paljon asiakkaita mikä on todella tärkeää Viola&Maxissa että jokainen asiakas palvellaan ja jos asiakas sanoo että ei halua apua niin asiakasta pitää huomioida silti myös toiseen kertaan. Kertoa esim. alennuksista ja tarjouksista tai kertoa esim. jotain tuotteesta jota hän katselee koska niin saadaan lisättyä myyntiä. Pääsin myös yksin kassalle ja se meni jo todella hyvin enkä tarvinnut siinä apua vaan kassalla oleminen sujuu jo hyvin. Samalla kun on ollut hiljaisempaa niin olen järjestellyt vain myymälää ja pakannut paketteja postiin vietäväksi ja sain myös viedä niitä. Olen myös vienyt roskia ja käynyt kaupassa. Keskiviikkona alkoi myös reteet kaistapäivät niin valmistauduimme niihin katsomalla aletuotteita esille. Keskiviikkona ja torstaina kävi myös enemmän asiakkaita niin sain palvella heitä. Torstaina oli myös viimeinen päivä niin oli hieman "haikeaa" lähteä sieltä koska sielä oli todella kivaa ja kaikki työntekijät olivat mukavia, mutta on myös ihan kiva päästä takaisin kouluun.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Neljäs viikko

Olen ollut tällä viikolla koko viikon töissä.

Maanantaina kävin hakemassa reklamaatiotuotteen takaisin, siivoillut liikettä ja purkanut tavaraa yms. mitä muinakin päivinä.

Tiistaina rupesimme heti aamusta toisen työntekijän kanssa järjestelemään talvikenkä pöytää vähän edes siistimmäksi ja selkeämmäksi. Toimme takahuoneesta myös lisää kenkiä myyntiin että edes takahuonetta saataisiin vähän siivottua muuton takia. Purimme monta laatikkoa uutta välikautta ja etsimme niillekkin hinnat ja laitoimme verkkoon yms. Järjestelimme mekkoja, isompien tyttöjen puolta ja etupöytää. Vaihdoimme myös mallinukeille vaatteet.

Keskiviikkona aloitin tarkistamalla kenkiä että onko niitä oikea määrä verkossa ja palvelin samalla asiakkaita. Myöhemmin tuli taas monta laatikkoa uutta välikautta ja niille ei meinannut löytyä hintoja mistään ja selvitimme niitä ja etsimme niille kuvia verkosta mutta lopulta saimme niille kuvat ja hinnat soittamalla Reimalle. Veimme myös roskia ja haimme postin ja järjestelimme vain myymälää.

Torstaina aloitin lisäämällä uusia pipoja verkkoon ja hetken päästä omistaja kertoi meille heidän tavastaan myydä ja mitä mistäkin tuotteesta pitää kertoa asiakaspalvelutilanteessa ja harjoittelimme erilaisia asiakaspalvelutilanteita. Samalla palvelimme myös asiakkaita. Kävimme viemässä tavaroita tavastilaan ja kävin kaupassa. Myöhemmin vaihdoin talvipipojen ja ohuempien pipojen paikat ja sen tehtyä sain lähteä kotiin.

Perjantaina minulla oli aluksi arviointikeskustelu jonka jälkeen "avasin" liikkeen ja laitoin kaikki tuotteet esille näyteikkunaan ja toin rekit ulos yms. Sen tehtyä rupesin lisäilemään reiman ulkovaatteisiin verkkosivuille tuotekuvauksia ja sen jälkeen palvelin muutamaa asiakasta ja sitten rupesimme toisen työntekijän kanssa muuttamaan tuotteiden paikkoja ja saamaan niitä paremmin esille ja myöhemmin menimme viemään tavaroita tavastilaan ja kävimme samalla kaupassa ja katsomassa uuden liiketilan sovituskoppeihin verhokangasta. Lopuksi vielä järjestelimme paikkoja.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Kolmas viikko

Olin koko viikon töissä, koska oli hiihtoloma.

Tein paljon samoja asioita kuin edellisilläkin viikoilla, eli olen purkanut tavaraa, etsinyt niille hinnat ja hinnoitellut, laittanut tuotteet heti verkkoon ja oikeat koot mikä on todella tärkeää koska jos asiakas tilaa verkkokaupasta jonkun tuotteen ja hänen valitsemaansa kokoa ei ole enää myymälässä niin ei ole kovin kiva laittaa viestiä asiakkaalle koska se on ollut kaupan moka silloin koska ei ole päivittänyt kunnolla verkkokauppaa mikä on kaupalle todella tärkeää ja se pitäisi tehdä aina. Olen hakenut ja vienyt posteja, vienyt roskia, palvellut asiakkaita ja ollut vähän enemmän kassalla kuin aiemmin, mutta en siinäkään kovin paljoa. Mielestäni töissä on ollut tähän asti ainakin todella kivaa ja jokainen päivä on erilainen.

perjantai 24. helmikuuta 2017

Toinen viikko

Tällä viikolla olin ma-ti vapaalla, mutta muuten olen ollut keskiviikon ja tortain 11-4 ja perjantaina olin 10-3.

Keskiviikkona kävin ostamassa kaupasta postimerkkejä varauksia/tilauksia varten joita lähetetään asiakkaille. Kävimme myös viemässä niitä postiin Julian kanssa. Purimme myös uusia vaatteita ja katsoimme lähetyslistasta että määrät ja koot täsmäävät ja hinnoittelimme ja laitoimme valmiiksi henkareihin että ne saadaan seuraavana päivänä äkkiä esille. Purimme myös hyllyyn esille uusia vaatteita ja hinnoittelimme niitä. Järjestelimme pöytiä joissa oli housuja ja puimme mallinuken. Siivosimme ja järjestelimme myös liikkeen etupöydän. Katsoimme tuotteista kokoja ja veimme ylimääräiset pois.

Torstaina kävimme omistajan kanssa läpi kaupan asioita ja sitä että miten mm. mitataan lapselle kenkä oikein ja miten toimitaan silloin. Kävimme viemässä roskia kierrätykseen ja kävimme viemässä Viola&Maxin uuteen liiketilaan tavastilaan tavaroita ja kävimme myös postissa. Myöhemmin järjestelin ale tuotteita ja imuroin. Päivitin myös verkkokauppaa.

Perjantaina päivitimme yhdessä Julian kanssa koko päivän verkkokauppaa ja välillä kun oli enemmän asiakkaita niin palvelimme heitä. Anu kävi myös perjantaina moikkaamassa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Ensimmäinen viikko

Olen työssäoppimassa Viola&Max nimisessä kaupassa. Alkuviikon tein hieman lyhyempää päivää (ma-ke 9-12 ja perjantai 11-4) omistajien ollessa poissa.

Tutustuin kauppaan ja eri merkkeihin joita kaupassa on. Opettelin merkkien paikkoja kaupassa ja sitä millaisia merkkejä ne ovat ja mitä niistä pitää kertoa asiakkaalle asiakaspalvelutilanteessa. Järjestelin tuotteita ja vaihdoin niiden paikkoja ja pidin muutenkin liikettä siistinä. Kävin viemässä reklamaatio tuotteen suutarille.

Tutustuin liikkeen verkkokauppaan ja otin tilauksia ylös verkkokaupasta ja etsin tuotteet liikkeestä ja pakkasin tilattuja tuotteita tai otin niitä sivuun noudettavaksi. Hain paketteja ja purin niitä, hinnoittelin ja laitoin liikkeeseen esille. Otin tuotteista kuvia liikkeen verkkokauppaan ja päivitin verkkokauppaa. Kirjasin tiettyjä tuotteita ja niiden määriä/kokoja ylös ja tarkistin täsmäävätkö ne verkkokaupassa.

Opettelin kassaa ja pääsin myös käyttämään sitä kiireisinä päivinä, mm. pimeän kaupan iltana perjantaina ja pääsin silloin myös auttamaan asiakkaita. Kassa sujuu jo mielestäni ihan hyvin. Kirjasin ylös myymäni tuotteet ja poistin myymäni tuotteen kyseisen koon nettikaupasta. Opettelin myös kaupan omia asioita, mm. mitä tarkoittaa leimakortti ja miten sitä käytetään.